Hei! Onkin hankalampaa aloittaa kuin luulin.
Olen eläkkeellä oleva yksinäinen. Haen jonkintasoista ajatustenjakamista, mutta en väittelyä. Haluan olla oikeassa omista asioistani.
Olen kiinostunut monenlaisesta, mutten pääse/voi toteuttaa juuri mitään. Olen aloittanut joka talvisen arestini, n. 7kk sisällä. Ulos en voi mennä, jos on yhtäänkää kylmää, tai viileää.Keuhkot.
Tarvitsen ajanvietettä. Olen kyllästynyt telkkariin, lukemiseen, olemiseen ja mieltäni masentaa tulevat kuukaudet. Siksi ajattelin kokeilla blogia. Ainakin on jotain, jota en ole koskaan ennen tehnyt.
Tosin, en voi kauan istua yhteensyssyyn koneella, joten joudun vierailemaan täällä useamman kerran päivässä. Ja nyt taitaa olla hetki, kun täytyy lopettaa. Mutta sainpa aloitetuksi..